Tehän laskitte jo aiemmin jälkihuollon ikärajaa ja alensitte tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojakin, joten me työntekijät ja asiakkaamme olemme lastensuojelussa kyllä osallistuneet näihin talkoisiin.
Avo- ja jälkihuollon palveluita voimme edelleen yhdessä käydä läpi ja etsiä lisää taloudellisia ja vaikuttavia tapoja tuottaa niitä. Sijaishuollon kustannukset ovat valtavan suuria, koska niille on valitettavasti tarvetta ja pääosan niistä tuottaa nykyään yksityinen sektori. Teillehän yksityinen palveluntuotanto on tärkeää, joten siihen laskuun teillä kaiketi riittää rahaa.
Asiakasmitoituksista ja määräajoista ette kuitenkaan voi leikata mitenkään päin. Vasta viime vuonna astui voimaan mitoitus, jonka mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 30 lasta asiakkaanaan. Sitä on laskettu ja erilaisia määräaikoja esim. lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn ja palvelutarpeen arvioinnin tekoon on laadittu, koska asiakaslapsella on lakisääteinen oikeus turvalliseen kasvuun, riittäviin tukitoimiin ja suojeluun.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä tulee olla aikaa perehtyä ja huolehtia asiakaslastensa asioista. Aina näin ei ole ja varmasti muistatkin, Petteri, että lapsia on jopa kuollut murhattuina, koska heitä ei ole saatu ajoissa turvaan. Me emme ottaisi enää yhtään tällaista riskiä ja haluamme muistuttaa, että tästäkin teitä on varoitettu jo monelta taholta.
Sosiaalityöntekijöitä työskentelee lastensuojelun lisäksi myös esim. palvelutarpeen arvioinnissa ja perhesosiaalityössä, joihin mitoitusta ei ole erikseen edes säädetty. Odotimme, että asiakasmitoitusten säätö aloitetaan lastensuojelusta ja myöhemmin sitä laajennetaan muuallekin. Te menette kuitenkin mahdollisesti aivan toiseen suuntaan. Siksi koemme, että olette kääntäneet selkänne meille, koska koko sosiaalialalla on riittämättömät resurssit nykytilanteessakin.
Toivomme tietenkin, että tämä leikkausskenaario osoittautuu oman mielikuvituksemme tuotteeksi, mutta emme enää ylläty, jos päätätte tämänkin runnoa läpi.
Terveisin,
Hanna Hongisto
Sosiaaliohjaaja ja sosionomi (AMK)
SDP:n ehdokas aluevaaleissa Keusotessa ja kuntavaaleissa Järvenpäässä
Tiina Kutvonen
Sosiaalityöntekijä, opiskelija ja sosionomi (YAMK)
SDP:n ehdokas alue- ja kuntavaaleissa Vakehyvan alueella ja Keravalla


Vastaa