Me demarit ajattelemme kansanedustajamme Joona Räsäsen sanoin, että ne, joilla on leveämmät hartiat, kantavat enemmän. Etenkin se, jolla on muita enemmän, pystyy jonkin verran antamaan omastaan, jotta voimme turvata esim. inhimillisen arjen ja yhteiskuntarauhan kaikille. Maksan itsekin veroja oikein mielelläni. Koko hyvinvointivaltio on rakennettu tämän periaatteen varaan. Käytännön esimerkkejä tästä universalismin periaatteesta ovat julkinen terveydenhuolto, peruskoulu ja sosiaaliturva.
Hyvinvointiyhteiskunta rakenteena mahdollistaa yksilön polun saamapuolelta antajapuolelle. Kun varhaisissa vaiheissa tuemme päihde- ja mielenterveysongelmien keskellä kasvavaa lasta ja hänen vanhempiaan, lapsella on paremmat mahdollisuudet kuntoutua ja haasteista huolimatta suoriutua kehitystehtävistään. Tai kun tuemme työttömiä tai sairaita tarvittaessa sosiaaliturvalla ja palveluilla, heillä on mahdollisuus tilapäisessä kriisissäkin mahdollisuus toipua ja vähintäänkin heidän toimintakykynsä säilyy. Tämä on reilua, järkevää ja pitkässä juoksussa myös kustannustehokasta.
Minut on kasvatettu ja koulutettu arvomaailmaan, jonka mukaan meidän tulee yhteisvastuullisesti huolehtia heistä, joiden lähtökohdat elämään ovat heikommat ja jotka eivät voi saavuttaa samaa kuin ne, joilla on jo syntyessä hyväosainen asema. Tästä periaatteesta en luovu ja siksi olen valinnut puolueekseni Sosialidemokraatit.
Oikeistopuolueet taas ovat toteuttaneet hallituspolitiikkaa leikkaamalla palveluista ja sosiaaliturvasta. Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja RKP ottavat ensisijaisesti heiltä, jotka tarvitsevat palveluita ja joilla ei itsellä välttämättä ole juuri mitään. Muistatteko, kun Riikka Purra ennen eduskuntavaaleja sanoi, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy? Niin.
Oikeistopuolueet ovat romuttaneet universalismin periaatetta ja hyvinvointivaltion kivijalkoja. Hyvinvointivelkaa kertyy tällä hallituskaudella paljon ja sillä on hintansa. Joudumme tulevaisuudessakin valitsemaan tarkkaan, kenestä pidämme huolta. Voin vannoa, että demareille se pienituloisilta leikkaaminen ei ihan oikeasti käy.
Varmasti joku siellä jo huutelee, että mistä te demarit sitten leikkaisitte. Puolue on julkaissut tälläkin hallituskaudella vaihtoehtobudjetin, jossa tämän äärellä ollaan. Budjetti puhuu puolestaan ja siihen kannattaa tutustua. Demareita syytetään usein myös siitä, että me haluaisimme aina nostaa veroja, mikä ei pidä paikkaansa. Veronkorotukset ovat suurimmalle osalle meistä viimesijainen keino. Arvoistamme eli tasa-arvosta, solidaarisuudesta ja vapaudesta emme kuitenkaan luovu.
Alue- ja kuntavaaleissakin on tärkeää pitää erityisesti heidän, joilta on jo otettu kohtuuttoman paljon, puolta. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikon keskiviikkona 2.4. Muista äänestää. Sinä päätät.
Hanna Hongisto
Kunta- ja aluevaaliehdokas (sd.)


Vastaa