Järvenpäässä on loputtomasti mahdollisuuksia olla, mennä ja tehdä, ja alla on muutamia mulle tärkeitä kohteita.
Rantapuisto on keskustan timantti ja kruununjalokivi kunnostamisen ja uudistamisen jäljiltä! Siellä on persoonallisia maamerkkejä ja kaikkea kaikille; leikkipuisto, skeittipuisto SK8 ja senioripuisto sekä laajoja nurmialueita ja kaunista puustoa. Rantapuistosta pääsee myös Tuusulanjärven jäälle kätevästi ja kesällä puiston toisessä päässä on Tervanokan uimaranta.
Viime kesänä valmistuneella uudella keskuskentällä on valtava merkitys esim. paikalliselle jalkapallolle. Kentällä on katettu katsomo, moderni tekonurmi ja siellä on puitteet myös yleisurheilulle. Oon iloinen, että tällainen investointi ja projekti saatiin vihdoin maaliin. Ja mut löytää JäPSin edustuksen peleistä keväästä syksyyn!
Vanhankylänniemessä viihdyn erityisesti kesällä. Siellä on mainiot kävelyreitit, upeat maisemat ja uimaankin pääsee ympäri vuoden. Odotan vielä päivää, jona menen talvella luonnonveteen, mutta kyllä se tulee! Toivoisin, että Vanhiksessa olis eloa ja toimintaa nykyistä enemmän.
Järvenpään kirjasto on kotoisa, sitä on vastikään remppailtu ja lainattavissa on melkein mitä tahansa! Meidän perhe lainaa eniten kirjoja, lautapelejä ja konsolipelejä, mutta sieltä voi lainata myös liikuntavälineitä, eri urheilulajien kausikortteja ja rannekkeita esim. uimahalliin. Kirjastolla on myös ajoittain aivan hulvatonta somesisältöä!
Paavonpolulla käydään perheen ja ystävien kanssa paljon ympäri vuoden, talvella lasketaan mäkeä ja paistetaan iltapalamakkarat, kesällä sinne mennään pyörillä. Kompakti ja sympaattinen ulkoilualue, jossa on kesäisin lenkkimaastot ja talvella ladut.
Näidenkin ylläpidosta, korjauksista ja myös uusista investoinneista päättää kuntavaaleissa valittava valtuusto, joten ä ä n e s t ä.
Hanna Hongisto
Kunta- ja aluevaaliehdokas (sd.)

Vastaa